HelsinkiPride-kulkue ja puistojuhla Sinebrychoffin puistossa 28.6.2014

Elämäni ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa, mutta tuskin viimeinen. Populaa oli, kulkuelaisia (Helsingin poliisin arvion mukaan) huikeet 20 000! Lakivaliokunta vois tosta ottaa oppia, että mitäs tuli puoli viikkoa sit kämmättyä. Koffin puistossa istuttiin ku sillit suolassa, että kaikki mahtuu. Tunnelma oli mitä mahtavin! Ilta päätty DTM:n bileisiin, loppuillasta siellä ei tahtonu mahtua enää edes liikkumaan.

Uusia tuttavuuksia toki oli matkan varrella mukana, suunnitellusti ja suunnittelematta. Kaks kertaa alueen nuohoamisen jälkeen löysin jopa ennalta sovitun tavattavan, tää treffaus vaati vaan vähän muidenki työpanosta kuten järjestyksevalvojien.

Lakivaliokunta tosiaan hylkäsi äänin 10-6 tasa-arvoisen avioliittolain keskiviikkona, joka varmasti on vaikuttanu ton ihmismassan määrään. Onneks syksyllä tulee uus äänestys, jossa äänestää enemmän poliitikkoja!

Lakki, ammatti ja tulevaisuus

En oo jaksanu kirjottaa pitkään aikaan mitään. Sanottavaa ois, muttei sanoja. Aika on lipunu satamaan, jonne oon kuus vuotta odottanu pääseväni, nyt se aika on käsillä.

Maaliskuu oli, tuli ja meni. Harjottelupaikasta sain kesätöitä. Mieleen jäi lämmin työyhteisö, jonne oon tervetullu pienen lomailun jälkeen. Ensimmäistä kertaa mua kohdeltiin enemmän ihmisenä ku opiskelijana. En oo koskaan ennen pystyny aiemmissa paikoissa luottamaan kehenkään samalla lailla kun täällä yhteen työntekijään. Se oli sanoittamatonta, eikä sitä voi mitenkään kuvailla.

Huhtikuun vietin koulussa, viimeisten teoriaopintojen parissa. Sillon oli aika jättää toisen asteen opiskeluille jäähyväiset, samalla muutamille ihmisille ja ihanalle luokkahengelle. Toivottavasti me nähdään vielä!

Toukokuu ja puolet huhtikuusta kulu viimisen työharjottelun merkeissä. Kaikki onnistumisen omenat ei pudonnu päättöarvioinnissa omaan koriin, mutta mieleen jäi silti kannustava ja tukeva työporukka täynnä yhteenkuuluvuutta, huumoria ja toisten huomioonottamista.

31.5.2014, kauan pelätty ja odotettu päivä. Kaikki lähtee omille teilleen, kuka töihin ja kuka jatko-opintoihin. Tutkintotodistusten jako, lakitus ja vala. Kolme vuotta, kaksi tutkintoa. Se kaikki on nyt oikeesti ohi. Viimeiset kiitokset ja heipat, nopeat tulevaisuuden suunnitelman vaihdot. Muutama kyynel vierähti Jäähyväisten soidessa, onnea vai ikävää, sitä ei kukaan tiedä.

Tulevaisuus. Pitkää piinaa valinnoista, avoimuudesta, mahdollisuuksien määrästä. Niin kun Rea kirjotti Suhteettomuusteoria-kolumniin: "Sinä et ole hukassa. Olet juuri siellä, missä pitääkin." Ehkä tällä polkujen etsimisellä on tarkotus; kasvattaa meitä, etsiä itseämme, ja ennen kaikkea: ajan kanssa löytää etsimämme. Meidät itsemme.