Muutama sana päihdetyöstä

Kuva: Wikipedia

Olen nyt ollut neljä viikkoa tekemässä harjoittelua päihdetyön kentällä ja itsetuntoni on kokenut kovan kolauksen. Kolme vuotta sitten vannotetun "Mä en ikinä ikinä ikinä mee päihdetyöhön, koska se on niin raskasta!" lauseen on saanut tunkea syvälle maanrakoon. Pahinta on se, että mä vielä viihdyn siellä!

Helppoa se ei ole. Ei mikään ihmisten kanssa tehtävä ole, koska ihmiset on...no, mitä on. Monimutkasia ja jokanen tosi erilainen persoona, joten työtavat pitää soveltaa jokaiselle asiakkaalle hänelle sopivaksi. Mutta tykkään siitä. Tykkään niistä haasteista, mutkikkaista solmuista ja siitä kohtaamisesta. Siitä, että saan tehdä töitä yhteiskunnan yksien hyljeksitympien asiakkaiden kanssa ja se, miten upeita persoonia sieltä löytyy, niistä elämäntarinoista puhumattakaan. Joka päivän mystisyys kiehtoo myös; et voi koskaan tietää, mitä odottaa kun pääset työpaikalle.

Kuva: Wikipedia

Tästä en kuitenkaan ole lähtenyt liikkeelle. Oma arvomaailmaa on muokannut eri kokemusasiantuntijat, alan työntekijät ja omat kokemukset. Myönnän ajatelleeni alkoholismin olevan ihmisen omaa syytä, samoin kuin asunnottomuuden. Ei se välttämättä ole. Se riippuu suurimmaksi osaksi siitä tapahtumien summasta, mitä se ihminen on kokenut. Lisäksi syyllistäminen ei auta. Ikinä.

Et voi koskaan tietää, oletko itse kymmenen vuoden päästä psykiatrisella osastolla tai aktiivinen päihteiden käyttäjä ilman asuntoa. Miten haluaisit itseäsi silloin kohdeltavan? 

Laiva on ajautunut satamaan

Olen halunnut pidemmän aikaa säästää tätä aihetta, kunnes se on sopiva kirjoitettavaksi. Sopivaksi myllätty, sopivaksi käsitelty. Sopiva palanen muistosta puhallettu tuhkana mereen.

Se loppui. Laiva lipui satamaan. Matka, jonka jälleen kerran uskoin kestävän. Vähän ennen satamaa tuli laivalle eteen karikko, joka teki sen kylkeen reiän, liian syvän sellaisen. Laiva pääsi satamaan saakka, mutta kapteeni ja henkilökunta eivät tule toimeen enää. Haluaisin saattaa tämän laivan viimeisen matkansa jälkeen lopulliseen rauhaan.

Siinä samalla lähti jotain muutakin: jälleen palanen uskosta ihmisiin. Omalla tavallaan tämä karikko oli vaikeimmin kohdattava. Välit eivät katkenneet samalla lailla kuin ennen, vaan kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa. Tavaroita on haettu, välejä selvitelty. Mikään ei silti muutu enää ennalleen.

Anteeksiantamattomuus. Kyse oli rehellisyydestä, liian myöhään tosin. Kuinka voi antaa anteeksi, kun tunnet eläneesi peitetyssä valheessa? Onko oikein syyttää toista uudelleen toistetusta virheestä? Saako toista syyttää menneisyyden vaikutuksesta nykyisyyteen? Ei kai.