Se loppui. Laiva lipui satamaan. Matka, jonka jälleen kerran uskoin kestävän. Vähän ennen satamaa tuli laivalle eteen karikko, joka teki sen kylkeen reiän, liian syvän sellaisen. Laiva pääsi satamaan saakka, mutta kapteeni ja henkilökunta eivät tule toimeen enää. Haluaisin saattaa tämän laivan viimeisen matkansa jälkeen lopulliseen rauhaan.
Siinä samalla lähti jotain muutakin: jälleen palanen uskosta ihmisiin. Omalla tavallaan tämä karikko oli vaikeimmin kohdattava. Välit eivät katkenneet samalla lailla kuin ennen, vaan kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa. Tavaroita on haettu, välejä selvitelty. Mikään ei silti muutu enää ennalleen.
Anteeksiantamattomuus. Kyse oli rehellisyydestä, liian myöhään tosin. Kuinka voi antaa anteeksi, kun tunnet eläneesi peitetyssä valheessa? Onko oikein syyttää toista uudelleen toistetusta virheestä? Saako toista syyttää menneisyyden vaikutuksesta nykyisyyteen? Ei kai.
