Muutama sana jotka on saanu tajuamaan..

Torstaina alko kesäloma, kerrankin näin aikasin. Puolen vuoden tauoton stressi on kadonnu kun tuhka tuuleen. Kahden viikon kesäloma ja sitte alkaa työt. Edelliseen kirjotukseen viitaten, että sain anteeks mun sähläyksen jollain tapaa, ja ollaan taas semihyvissä väleissä. En voi tällä hetkellä olla kiitollisempi.

Viiminen puoli vuotta on ollu pitkälti pelkkää myllerrystä, jonka vuoks oon stressannu koko ajan. Ihmiset, koulu, tilanteet, tulevaisuus...En oo itekkään tienny, mitä haluan. Miksi mun pitää olla niin itsepäinen, etten koskaan usko, kun ihmiset ajattelee mun parasta? Keksin aina jonkun muka-paremman idean tai väitteen ja meen sen mukana. Tulevaisuuden suhteen oon saanu vinkkiä todellisuudesta, jota oon pohtinu lähteväni neljäntenä vuonna kohtaamaan. En tiedä enää lähdenkö.

Viimisten parin kuukauden ajan on itsesuojeluvaisto ollu kuukausien sana. Se soi tällä viikolla erään toiminnan ja puheiden takia, kun kaveri teki sellasia asioita, jotka oli ristiriidassa sanojen kanssa, eikä se ollu millään tapaa johdonmukasta. Tässä kohtaa tajusin kerranki suojella itteeni ja perääntyy. Kannatti! Selvisin suuremmalta episodilta. En oo kyllä varma vielä, peräännyinkö lopullisesti vai kokeilenko vielä onneani. Oon hämmennyksissä, etten tiedä, mitä pitäis aatella. Toisaalta haluaisin puhua sen kanssa vielä nyt, kun ollaan samalla aaltopituudella, mutta toisaalta se epäjohdonmukaisuus ei oikeen sytytä. Se saa tehdä seuraavan siirron.

Klara vappen, bara vatten, vai mites se meni?

Eilen oli vappuaatto ja oltiin kaverin kanssa Turussa Aurajokirannassa, eikä tarvinnu yksin olla. Haalarikansaa oli paljon ja ekaa kertaa sai ite olla mukana, osana sitä kulttuuria. Perinteinen Puolalanmäen puisto tuli kans kateltua läpi ja suunta piti jatkua Aurajokirannan kautta Vartiovuorelle, jonne ei koskaan päästy.

Näin siinä illan varrella kolme mun historian merkityksellistä ihmistä. Ensimmäinen on kasvattanu viimisimpinä vuosina mun käsitystä maailmasta ja sen tapahtumista, hyvyydestä, moraalista ja oikeudesta. Toinen kasvatti yhtä osaa mun identiteetistä muutamia vuosia sitten. En oo sen kanssa ollu tekemisissä sen jälkeen kun kahdesti, ei niin hyvissä merkeissä. Kolmas on näistä muista erilainen. Ei olla nähty reilu puoleen vuoteen, mutta joku siinä ihmisessä edelleen vetää puoleensa. Se oli mun esikuva, sellanen kun mäki halusin olla. Se sano, että musta näkee sen kasvun verrattaen edelliseen lukuvuoteen. Se ihminen kasvatti mua paljon ja valasi eteenpäin sitä mun tunnelia, jossa elin, tietämättään. Sen ihmisen ansiosta voin sanoa tällä hetkellä olevani tällanen. En oo kun ikuisesti kiitollinen siitä, että se potki mua eteenpäin. Kohti sitä, mitä mä oikeesti oon.

Hyvin se ilta ei päättyny. Mä mokasin. Pahasti. Mä tein jotain sellasta, mitä en ois koskaan saanu tehdä, en itteni enkä varsinkaan sen toisen takia. Vaikka olin tukevassa humalassa, se ei poista tätä morkkiksen ja katumuksen määrää. En tiedä, mitä oon teon hetkellä ajatellu. En oo ikinä katunu mitään näin paljon. Näin jälkeenpäin en voi enää muuta kun olla aidosti pahoillani. Sille ihmiselle: Oon todella pahoillani, oot sen verran hieno tyyppi, etten sua haluais menettää tän takia mut sä saat nyt valita.