Kolmen päivän kouluprojekti Päihdeputki takana. Luokan yhteishenki parani varmasti ja ihmisistä löytyi uusia puolia rennommassa paikassa, irti koulurakennuksesta ja tavallisesta puurtamisesta. Kaikki tukivat toisiaan. Läpänheittoa oli ja nauru raikui joka päivä useita kertoja, jopa jo aamulla kahdeksalta. Kyseessä oli siis näytelmämuotoinen päihdevalistus yläastelaisille ja kokonaisuudessaan sen luokan kesken teimme alusta loppuun asti. Epäonnistumisten lomassa koko kolme päivää on eletty täysillä ja eläydytty, vaikka väsymys alkoi painaa jo eilen.
Kaiken eläytymisen lomassa alkoi mielessä pyöriä ajatuksia itsetunnosta. Mistä sellaisen saa? Miten oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, vaikka toinen vieressä olisi omalla vartalollaan oma unelma? Ehkä kaikki muuttuu, kun aikaa kuluu. Silloin ei välttämättä enää ole niin kovaa halua näyttää sellaiselta kuin se oma unelmavartalo vieressäseisovalla vaan oppii hyväksymään itsensä. Viimeksi tänään huomasin itse ihailevani toisen ihmisen kroppaa, en edes osaa selittää miksi, siinä oli vain jotain niin täydellistä. Sen jälkeen pohdin itsekseni, miksen voisi itse olla yhtä sopusuhtainen ja täydellinen. Pitäisi hyväksyä itsensä tällaisena. Olen vasta 18. Pitäisi muistaa, että minulla on vain yksi elämä, miksi siis jäädä pohtimaan vastaavaa, kun tämän yhden kerran voin elää omana itsenäni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti