Muutamia tärkeitä nostoja vuoden varrelta:
- Tammikuu-toukokuu: Opettavaista. Tajusin, etten voi tehdä muiden hyväksi mitään ellei toisella ole tahtoa siihen. Opin eri lailla kuuntelemaan, tukemaan ja kannustamaan. Kiitos kuuluu tietysti sille, joka nämä kaikki minulle opetti.
- Huhtikuu-elokuu: Koulutusohjelmavalinnat. Pitkän, kuukausia kestävän pohdinnan tuloksena tieni vei mielenterveys- ja päihdepuolelle. Elokuussa yhteen koottu luokka on ollut mahtava ja tukena, ensimmäistä kertaa luokassa on aistittavissa todellinen yhteishenki, unohtamatta tietenkään Päihdeputkea.
- Syyskuu-marraskuu: Ensimmäinen koulutusohjelman työssäoppimisjakso. Ensimmäisestä päivästä lähtien tiesin, että olen oikeassa paikassa tekemässä oikeanlaista työtä. Viimeiseen saakka nautin työstä, myös miinuspuolista.
- Lokakuu -> Lokakuun jälkeen olen alkanut hahmottamaan omaa elämääni paremmin, erityisesti siihen kuuluvia tekijöitä, joihin en pysty vaikuttamaan. Kolmannessa postauksessani kirjoitin samantyyppisessä tilanteessa olleesta ihmisestä, josta on ollut enemmän kuin apua. Se, etten hyväksy itseäni sellaisena kuin olen, ei edesauta mitään. Ehkä minäkin osaan ottaa siitä ilon vielä irti. Tukea siihen tarvitaan, mutta tiedän, että tukea siihen on saatavilla, se on aikanaan luvattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti