Lukio-osa alkaa olla loppusuoralla, jäljellä enää loput kirjotukset. Torstaina oli penkkarit ja eilen lähettiin abiristeilylle. Penkkareissa tajuttiin Ninan kanssa, että EI kannata yrittää pesäpalloa rekan lavalta miekan ja karkkien kanssa; miekka menee rikki. Ninan kanssa poikettiin torstai-iltana myös virallisiin Penkkaribileisiin Börsiin. Homma osottautu hutilyönniks seuraavana aamuna, kun istuin bussissa matkalla opokeskusteluun.
Eilen kuitenkin lähdettiin satamaan ja sieltä Itämerelle keikkumaan, seurana laiva täynnä 18-19 -vuotiaita innokkaita juhlijoita. Mukana oli monta kaveria ja kaikkia piti käydä moikkailemassa, myös muista lukioista oli ala-asteaikasia luokkakavereita, joita kaikkia en edes tunnistanu.
Ilman hämmennystä ei kuitenkaan tästä risteilystä selvitty. Mein mukana liikku välillä muuta porukkaa ja mukana sellanen tyttö, kehen tutustuin parisen vuotta sitte. Siinä tytössä on koko ajan kiehtonut joku, en oikeen itekkään tie, että millä lailla. Risteilyn aikana mulle sitten selvis jotakin, jota oon siitä jo arvelluki ja se hämmensi mua entistä enemmän. En tiedä, mitä kyseisestä tytöstä ajattelen tai pitäis ajatella. Siinä on joku, jonka haluun vielä selvittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti